tiistai 18. joulukuuta 2012

JOulu on pian täällä!

Ihanaa, viisi päivää rentoutumista, löhöämistä, syömistä, ulkoilua, perheen parissa oleilua. Odotan innolla!

Seura järjesti hauskat pikku joulu epikset ja Ellikin pääsi starttaamaan mölliluokkaan. Rimat oli riittävän matalalla, siksi möllit ;) Alla hieman videota. ALku lähtee vanhaan kunnon Elli tyyliin persausta hilaamalla. Eka käännös on pitkä kun en muistanut kuin voimakkaasti mummoa tarvii kääntää verrattuna noihin medi yksilöihin. :) Mutta hienosti meni nollilla vaikka loppua kohti tahti vähän hyytyi. :) Mutta kuinka onnellinen pieni koira olikaan <3

http://youtu.be/q4jqP_Q6wHM

Täällä me odotellaan Joulua. Alku vuodesta on vielä jonkin aikaa kisataukoa, mutta Helmikuun aikana käynnistellään koneistoa uudelleen. Raikun kanssa on sillä aikaa tavoitteena :

- vahvistaa puomia itsenäiseksi
- opettaa kontakti - putki erottelut
- treenata päällejuoksut kuntoon ;)

Näin. Siinäpä sitä ohjelmaa riittääkin.

Toivottavasti tuleva talvi on vähemmän luminen ja kylmä kuin edelliset. En kaipaa 30 asteen pakkasia. Enkä sitä, että saa joka aamu kaivaa auton lumihangesta. Nyt on hyvä määrä lunta ja pakkastakin "vaan" 15 astetta. Tää on maksimi. :)

Ihanaa Joulun odotusta kaikille!

3 kommenttia:

AnnA kirjoitti...

Jos joku vois vielä vastata, kun ärsyttää etten osaa.....

Miten saan suoran linkin bloggerista You Tubeen? :D Lisää video toimintokin on hävinnyt "tauon aikana" jonnekin.

-kiitos-

Laura M kirjoitti...

Tekstistä saa linkin näin:

Kirjoita sopiva teksit esim. Ellin möllirata

maalaa teksti jonka haluat linkiksi. Paina tekstinkirjoituslaatikon yläosassa olevaa kohtaa linkki (alleviivattuna) vähän keskeltä oikealle, kuvanlisäyksen vasemmalla puolella. Kopioi verkko-osoite kohtaan sen sivun/youtube videon linkki johon haluat linkin vievän.

Ira kirjoitti...

Elli <3
Nähdään taas pian!

-Iitu & tytöt