sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Kisat Siilinjärvellä

Tämän kauden kisat avattu onnistuneesti. Eli siis oman seuran kilpailut käytiin mukavassa kevät säässä Kimmon tallin maneesilla lauantaina 29.3.

Adalle oli kakkosissa tarjolla yksi startti ja tämä siis Adalle toinen kisa kakkosluokassa. Tuomarina Salme Mujunen. Rata alkoi hyppy rengas ja sitten jaakotuksen kautta puomille. Jaakotus onnistui tosi hyvin ja puomille sinkosi kovaa ja pysähtyi täydellisesti alas. Siitä jatkettiin parin putken ja hyppykuvion kautta takaa leikkauksella A:lle. Tuli vähän vinosti ja ihan kamalalla vauhdilla... Lensi vaan harjan yli ja vähän sai tassulla vastaan ennen kuin rytisi alas kontaktin vierestä :( Hups. Tuomarin käsi nousi, mutta enpä jaksanut Adan kohdalla tuollaisista välittää vaan ajattelin jatkaa rataa loppuun näillä eväillä. Nooh, putkesta tultiin vähän hassusti umpikulmasta kepeille eikä neiti taipunut enää 2. väliin --> korjattiin ja jatkettiin. Lopulta tuli HYL lopussa, epäonnistuneen jaakotuksen tuloksena ;) Hymyssä suin kuitenkin maaliin. Ada oli ihana kun kuunteli niin tarkkaan ja oli koko ajan täysillä mukana.. Ääniskaalakin oli sen mukainen :D Kamala huuto koko radan ajan :D:D Tästä jatketaan..

Ellille tarjolla kaksi starttia. Meillä tarkoituksena vetää radat rohkeasti turhia sievistelemättä, koiraan luottaen ja kaikkia tai ei mitään - periaatteella. Toimi!
Rata oli mielenkiintoinen; A toisena esteenä ja siitä suoraan putkeen, mutkaputkeen ja taas suoraan putkeen, hypyn kautta 180 astetta taas suoraan putkeen 90 astetta hypyn kautta avokulmaan kepeille. Sieltä taas suoraan putkeen, mutkaputkeen, josta liikuin takakautta hyppykuvioon, jossa mm. onnistunut sylkkäri.. takakautta mutkaputkeen ja inhottava loppu, jossa aika paha sylkkäri hässäkkä.. Rata oli ihan mielettömän hyvä, ilman (juuri) mmitään ylimääräistä, mutta sitten PAM! Viimeisen hypyn ohi!! Oli niin koominen tilanne, että ei voinut edes harmitella noin hyvän radan jälkeen. Aikakin olisi ollut oikein hyvä.. Ensikerralla muistaa varmasti ohjata myös sen viimeisen esteen!! :D

Toinen rata taas mielenkiintoinen profiililtaan. Kepit oli heti toisena avokulmassa, jonne kävin Ellin nenästä nappaamassa :) , sieltä mentiin koukkauksen kautta takaa hypylle ja mutkaputkeen. Aalle ja 90 astetta suoraan putkeen, 180 astetta hypyn kautta toiseen suoraan putkeen kuolleesta kulmasta, luukutettiin hyppykuviolle, jossa takaaleikkaus, takaa hyppy ja tiukka valssi ja kamalaa vauhtia taas suoraan putkeen, josta oli kiire saada koira 90 astetta hypylle ja välistä vetoon... Tämän jälkeen loppusuora. Taas ihan älyttömän hyvä rata, koko ajan oli täysin kartalla ja varma siitä, mitä teen. Yksi takaaleikkaus ja lopun haltuun otto suoran putken jälkeen ennen välistävetoa olisi voineet olla tiukempia, niissä Elli vähän valui, mutta muuten ihan nappi! Nolla ja voitto siitä hyvästä :D :D Ja voitto tuli vielä erittäin hyvällä ajalla :)

YES!! Ei malta odottaa viikonpäästä olevia kisoja.. Niin kivaa oli.. Tämä on harvinaista herkkua mulle, että mulla on näin hyvä fiilis kisaamisesta.. Kertoo vaan siitä, että motivaatio lajille on taas huipussaan :)

maanantai 24. maaliskuuta 2008

B-maajoukkueleiri

Noniin.. Nysseon sitten takana, viimeinen bemarileiri tältä kaudelta. Tällä kertaa käytiin leireilemässä Turussa saakka. Perjantain vastaisena yönä herättiin meiltä klo. 3.00 ja lähdettiin ajelemaan päämäärään klo. 4.15. Kyydissä siis Elisa ja Essi. :) Kyllä hapotti, mutta perille päästiin kuitenkin suhteellisen virkeinä klo. 10 jälkeen.

Treenit alkoi klo.11.15 Janitan kimurantilla radalla. Tarkoituksena oli mennä pari kohtaa radasta (sai olla max 5 estettä) ja hioa ne kuntoon ja sit vetää rata (27 estettä) läpi nollana. Jos tuli virhe niin ulos ja kohta uudelleen yrittämään. Treenit oli todella hyvät. Opittiin uusia ohjauskikkoja (saksalainen ja flippi) ja Janita laittoi taas tosissaan miettimään ajoituksia, rytmitystä ja linjauksia. Treenien jälkeen tiesi treenanneensa kovasti, mutta käteenkin jäi erittäin paljon :D

Iltapäivällä oli myöhemmin Jaakon treenit. Ne olikin vielä teknisemmät kuin Janitalla. Nämäkin treenit opetti kyllä paljon! Pakkovalsseja laitettiin kohilleen ja teemana oli uskaltaa vetää rohkeasti ja täysillä koko rata läpi antaen koiran tehdä enemmän töitä. Kotona, kun videolta katsoi nämä treenit ja otti kellon kanssa aikaa, niin Elliltä lähti 2 min ajasta pois kun verrattiin minun "omalla tyylillä" mentyä rataa ja sitten rataa, jossa vietiin koiraa rohkeammin pakkovalssaillen ym. Että näitä ruetaankin sitten treenaamaan ihan tosissaan. Ja kello otetaan ehdottomasti useammin treeneihin mukaan ;)

Illlalla oli Virran Raunon mielenkiintoinen luento kisakoiran ruokinnasta ja se antoi taas ajattelemisen aihetta lisää. Pitää joskus kokeilla niitä kikkoja, joita Rauno esitti, vaikka Ellille ei varmasti käy läheskään kaikki Raunon käyttämät metodit. Mutta kokeillaan jotakin :)
Yöllä uni kyllä maistui. Onneksi seuraavan päivän treenit oli vasta klo.11 niin aamulla oli aikaa herätä rauhassa, käydä syömässä ja lenkillä koirien kanssa.

Viimeiset treenit oli Raunon vetämät. Siellä mietittiin linjoja ja keskityttiin vetämään rata läpi rohkeasti koiraan ja itseen luottaen. Todella hienosti meni meillä nämä :) Alkoi tuntua taas tekeminen siltä, miltä agilityn kuuluukin tuntua. Erityisen tyytyväinen olin, kun Elli ei ampunut puomin alla olevaan mutkaputkeen vaan lähti puomille. Tätä on meinaan kanssa treenattu ja paljon ja nyt oli eka kerta kun pystyi tuota testaamaan muualla kuin omissa harkoissa. Toimi! :)

Siinä se leiri sitten oli. Paras leiri ikinä. Paljon jäi käteen ja nyt sormet syyhyää treenaamaan ja kisoihin! Ensi viikonloppuna sitten päästään omiin kisoihin. Tällä hetkellä motivaatio lajiin jälleen huipussaan, mikä on välillä tässä ollut katoamaan päin. Mutta nyt on kaikki taas kunnossa.
Yes, AGILITY Rulezzzz!!! :D :D

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Heippa!

Huhhuh. Ajattelinpa nyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja ehtiä kirjoittaa tänne... VAikka enhän mä tiedä, lukeeko näitä edes kukaan :D Mutta onpahan omaksi iloksi tässä sitten virtuaalipäiväkirja luettavaksi tulevaisuudeksi...

Meillä menee täällä ihan kivasti. Ihana kun päivät ovat jo pidempiä.. Aamulla kun herää on valosaa ja illalla kun tulee töistä on valosaa :) Virkistää mukavasti mieltä, kun aurinkokin näyttäytyy välillä.

Viikon päästä olisi Bemarileiri Turussa. Kouluttajiksi tulee Janita ja Jaakko, sekä Virran Rauno. Kivat ja tehokkaat treenit siis toivottavasti tulossa. Siitä viikko eteenpäin ja tän vuoden ekat kisat. Ihanaa päästä taas pikkuhiljaa kisailemaan. Ihan sama kuinka menee, kunhan pääsee kunnolla radalle.!

Mulla on nyt ollut iha oikeesti työn alla noi koirieni pujottelut. Tällä meinaan avokulmia (90 astetta vähintään). Umpikulmat on molemmilla todella varmoja ja menevät niihin kyllä lähes 100 % varmuudella lähes mistä vaan. Mitäköhän siinäkin on tullut tehtyä oikein :D
Mutta siis.. Olen nyt treenanut kotona joka viikonloppu, kun olen siellä Kuopiossa käynyt, pelkkiä keppikulmia (lähinnä siis niitä 90 asteen kulmia) niin, että koira on hihnassa. Näin mun ei ole tarvinnut kieltää niitä missään vaiheessa vaan olen vaan estänyt väärin suorittamisen. Mulla on siinä 4 keppiä ja päässä odottaa palkkana pallo. Pallo samalla vetää koiria nopeampaan pujotteluun. Hyvin nopeasti äkkäsivät jujun eivätkä välitä hihnasta mitään.

Ada alkaa olla jo aika taitava. Huomaa, että se oikeasti ajattelee nykyään. Vaikka näyttää, että lähtee minne sattuu, korjaa kuitenkin matkalla linjan ja menee oikeaan väliin 90 % varmuudella.
Adan pystyy lähettämään avokulmaan nyt n. 2,5 metrin päästä :D

Elli onkin sitten vaikeampi pala. Sillä kun on niin monta vuotta ollut nuo avokulmat ongelma. Se on oppinut alun perin aina siihen, että hänet OHJATAAN kepeillä oikeaan väliin.. No, ei tuo nyt ainoa syy ole. Mä oon ihan oikeesti yrittänyt kaikkeni sen kanssa. Tää on nyt viimeinen keino, millä aion yrittää. Jos ei tällä opi niin ei sitten millään :) Tällekin tasolle ollaan näin päästy :)
Mutta kyllä Elli alkaa ihan oikeesti oppia ja ymmärtää. Se alkaa olla jo 90 % varma avokulmissa n.1,5 - 2 m päästä. Tämä on jo Ellille TODELLA HYVIN. Että siis ihan silleen, että itse seison paikallaa ja lähetän, se ihan oikeesti lähtee sinne oikeaan väliin ;)

Nyt mun pitää vaan jatkaa tätä vahvistusta ja palkkausta niin kauan, että homma toimii varmasti. Ennen kuin kulmat on 100 varmoja kotona, en aio siirtää niitä radalla ja muiden esteiden yhteyteen. Kisoissa siis tulen edelleen viemään kesään asti koirat idiootti varmalla tavalla (ainakin yrittää) ja välttää kaikin mahdollisin keinoin virheiden syntymiset. Niitä ei nyt saisi tässä vaiheessa päästä syntymään.

Tämä on joka tapauksessa luonut minulle uskoa ja toivoa. Kyllä minunkin shelttipalleroni saa menemään sinne kepeille avokulmaan ja ihan itsenäisesti. ALku ainakin vaikuttaa lupaavalta :D

Hyvää kevään odotusta kaikille!