sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ajatuksia ja ajoituksia

Teemu Linna koulutti tänään Varkaudessa ja oltiin Raikun kanssa mukana. Kiitos Varpsille siitä!

Olipa vain kiva koulutus. Tykkäsin Teemun tyylistä kouluttaa paljon :). Ei mitään turhia liirum laarumeita, selkeitä ohjeita ja näkemyksiä, kaunistelematta ja kiertelemättä. Saatiin aika paljonkin irti.

Paljon ollaan tehty oikein ja se antaa voimia jatkaa eteenpäin samalla tiellä. Paljon on mulla itselläni kuitenkin vielä kehitettävää. On asioita, joita ei itse enää edes tiedosta ja koska treeni porukkakin on lähestulkoon aina sama, ei "tyyppivirheet" tahdo tulla aina selkeästi esille. Tai niihin ei siis yksinkertaisesti kiinnitä enää kukaan huomiota :).

Tässä asioita, joita jatkossa treenataan.

- oma sijoittuminen valsseissa (ollaanko jatkamass eteen, taakse vai sivulle..)
- luottaminen koiraan ja siihen että se piru vie osaa!
- muutama hauska ohjauskikka jäi plakkariin, mutta ei tässä sen enempi ;)

Loppuun vielä muutama pointti.. Raiku oli super, se jaksoi nyt kunnolla koko treenin läpi. Hyytymistä ei tapahtunut ollenkaan. Päällejuoksut ja kontakti-putki erottelut sujui. Jotain ollaan siis ihan tosissaan opittukin!! :D. Kontaktien itsenäiseen suorittamiseen vieraammassa paikassa en ollut vielä ihan tyytyväinen. Tätä on vahvistettava edelleen. Olisi niiiiin ihana kun koira painuisi AINA sinne alas täysillä... Mutta kaikkea ei välttämättä voi saada... Eihän?! ;)


Tässä vielä kuva kesän SM-kisoista. Raikun sukua koolla. Isä- Riku, Siro- sisko, Hyrrä- äiti ja Raiku itse. 


Pakko oli laittaa tääkin. Siis uskomatonta. Mä löysin sisäisen neroni ja opin käyttämään sihdoin tätä pirun blogia!! Tää videohan näkyy näin. Siis ilman linkkiä. Mahtavaa! Mää Osaasiiiin! Kyseessä siis Adan yksilöhyppis SM:stä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube
youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube video to mp3 converter youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.com youtube.