maanantai 21. huhtikuuta 2008

Taas vähän kisattiin :)

..Tällä kertaa Mikkelissä Sunnuntaina. Ilma oli mitä ihanin, kiva oli päästä ensimmäisiin ulkokisoihin talven jälkeen.

Päivä aloitettiin 3 luokan radoilla. Ekalla radalla tuomariharjoittelijana oli Savikon Seppo :) Kivaa oli olla Sepon radalla, vaikka rata ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Alussa epäonnistui sylikäännös ihan täysin, ja meikäläinen kiskaisi taas kilon herneitä nenään! :D Nooh, siellä se kostaui sitten myöhemmin kun jäi A:lla käsky antamatta ja ohi mentiin. Olis muuten ollut siis nolla, kun alussa ei muuta kuin piiiitkä kaarros. Tuon radan jälkeen päätinkin, että nyt treenataan sitten kesään saakka pelkästään aloituksia. Kolme ekaa estettä on ne PAHIMMAT! Itteensä on tosi vaikee saada rytmiin heti alussa..

Toinen rata mentiin sit sisulla. ALkuun tosi onnistunut vienti Bemarioppien mukaan (kiitos Rauno!) ja rata sujui muutenkin todella hyvin. Loppuun tein kyllä ihan tyhmän jaakotuksen, joka kaiken kukkuraksi epäonnistui ja koira valui.. 3 sija kuitenkin ja aika oli ihan vertailukelpoinen. Lili oli ykkönen ja Shokki 2. eikä hävitty paljoo.. Siis ei huonoille hävitty ja radasta jäi muutenkin hyvä maku. ;)

Kakkoset oli sit kohta. Adan kanssa meni ihan todella hienosti ja koira oli taas niiiiiin sopivan tuntunen käteen :) Nollaa pukattiin toiseksi viimeiselle hypylle, kunnes PAM (taas) lenkillä kielto.. Höh, ei vieläkään täydellistä onnistumista Adan kanssa. Mutta ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Seppokin kehui ja oli kuulemma ollu ilkeetä nostaa käsi pystyyn siinä vaiheessa.. ;)

Toiselle radalle lähdettiinkin sit vähän palko persiissä... Nyberg oli nimittäin keksinyt PÖYDÄN olemassa olon... Apuva... Onko Ada ikinä ees käynyt moisella värkillä?!?! Tuskin :D Noooh, harmiksi virhe tuli jo aiemmin. Peitin itse rengasta hassusti ja Ada meni kehikon läpi.. Siinä rytäkässä ehti käydä vielä hyppäämässä seuraavan hypyn --> HYL. Mutta mulle henkinen vitonen, periaatteessa olis ollu nolla, jos olis menny renkaan oikein... Eikä se mikään varsinaien virhe ole :D:D Hyvä logiikka mulla! Muutenhan rata oli taas oikein hyvä. PÖydällekin sain pysähtymään.

Noooh, nyt on meillä kakkosista tuloksina 2xHYL, 2x 10 vp ja 2X(toinen on henkinen 5!!!) 5 vp.
Seuraavana tulee 2x 0, sillä suuntahan on tasaisesti ylöspäin!!! Ei voi enää jatkua meidän huono tuuri ;)

Että näin. Vappuna sitten taas Pieksämäelle. Vappuna pidetään rennot kisat, pukeudutaan vapun henkisesti ja kaikkee... Mut ei siitä sen enempää...vielä :D

Ei kommentteja: