Iloa tietenkin ovat aiheuttaneet viime viikonloppuna käydyt Agilityn maajoukkuekarsinnat. Ellille irtosi jo KOLMAS MAAJOUKKUEPAIKKA, kun sijoituimme karsinnoissa sijalle 2. Tämä on nyt se vuosi, jolloin tämä hopea teema jatkuu aina vaan... Jos se pätee vielä kahden kuukauden päästä Itävallassa ja Joulukuussa Tukholmassa niin.... Hui! Millainen vuosi tästä vielä tuleekaan.. Perässä ei meinaa pysyä..
Lauantaina tehtiin kaksi nollarataa, mutta Katin ja Mimmin pingottua hyppärillä niin kovaa, aikamme ei riittänyt sillä pisteille asti. Illalla päätinkin sitten jo ottaa pisteitä, kun paikka sunnuntaille oli kuitenkin jo varma. Hyvä, nopea nolla ja pisteiden keräys oli alkanut. Sunnuntain aloitimme hyvällä agiradalla, jossa oltiin Caron ja Kertun lisäksi ainoat pisteille yltäneet.. Hyppäriltä sitten se hemmetin HYL. Emme pudonneet kuitenkaan kokonaispisteissä paljoa ja vikalle radallekin lähdettiin vissiin sijalta 4 tai 5. (?) Finaalirata meni taas oikein hienosti ja pisteitä ropisi. Kaikkiaan kerättiin siis 100 pistettä ollen näin hopealla :) Ylivoimaisina voittajina Carolina ja Kerttu. Aiva mahtavaa menoa, täytyy sanoa! Viikonlopun ylivoimaiset :) Kolmansina Päivi ja Leila, nelosina hienon nousun tehneet Hanna-Lena ja Ilona. Ja viidenneksi kirivät hienolla finaaliradalla meidän Kati ja Taika!! Huippua. Maajoukkueessa siis tänä vuonna paitsi kaksi HUPUlaista myös kaksi Dream Teamilaista :) Ei oo menneet treenit hukkaan. Oli muitakin loistosuorituksia Hupun osalta. Moni depytoi karsinnoissa ja onnistui sunnuntaille pääsemään. Yes!
Ada teki myös elämänsä ekat karsintaradat. Neiti yllätti minut täysin olemalla toisaalta Cool oma itsensä, toisaalta kiitäen radalla ihanalla apinan raivolla. Heti ekalta hyppikseltä hieno nollarata ja 7. sija! Vautsi. Sitten mentiinkin taas koheltaen seuraava iltakisa (loistavat puomin kontaktit!). Aamulla tyttö oli taas iskussa ja napakka nolla agiradalta. Sija taisi olla 6. :) Ada keräsi kahdelta radalta yhteensä reilu 50 pistettä, mikä ylitti omat odotukseni. Ensi vuonna on tämän tuuliviirin kanssa liikkeellä taas ihan toisin mielin. Tokavikalla radalla tuli tyhmä virhe: ekan riman alitus. Matka loppui siihen. Finaaliradalle päästiin (Ada oli vieläkin sijalla 7.!!) ja tässä tavoitteet oli asetettu ennen kaikkea ekan riman ylitykseen. Ja yli meni ;) Hyl tuli kuitenkin alku häkkyrästä selvittyämme. Mutta voittajina maaliin, nyt on ihana kun tietää tuon naperonkin pystyvän mihin vaan...
Loppuilta sujuikin onnitteluja saaden (ja antaen) sponsoriasusteita sovitellen ja palkintojen jaossa seisten. Valokuviakin taas napsittiin. Hieno tunne! Nyt keskitymme hiomaan muutamia pikku juttuja ja pidämme ennen kaikkea motivaation korkealla. Erityispaino on fyysisen kunnon ylläpitämisessä... Hierojalle töitä..
Ja sitten niitä surullisia uutisia.. Perheemme ajokoira Emma (12 v), joka asui vanhempieni luona Kuopiossa saatettiin ikiuneen heti maanantaina viikonlopun jälkeen. Aamulla tuon jo aavistin, että viimeisen kerran Emma nyt aamulla heräsi.. Imusolmukekasvaimet veivät koiraa alaspäin koko ajan. Emma oli loppuun asti kuitenkin iloinen ja melko pirteä. Romahdus olisi voinut tulla kuitenkin äkillisesti ja tietysti pahimpaan mahdolliseen aikaan viikonloppuna tai yöllä. Päätös oli ikävä, mutta varmasti oikea. Kyse oli päivistä tai jostakin viikosta. Nyt Emma sai mennä vielä suht hyvä kuntoisena ilman kärsimyksiä.
Muistan Emman ikuisesti iloisena hännän heiluttajana, joka itsepäisellä luonteellaan varustettuna oli perheellemme niin rakas. Lepää rauhassa.<3
lauantai 25. heinäkuuta 2009
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Vikat treenit..
..Ennen karsintoja on nyt eiliseltä takana. Myös sunnuntaina kävin kontaktitreenit tekemässä. Eilen otettiin pientä radan pätkää kontakteilla höystettynä ja yritin saada onnistuneita suorituksia ja hyvää palkkaa kisojen alle. Tämä onnistui kyllä :)
Nyt se on sitten enää omissa ja vähän muidenkin käsissä tuo menestyminen viikonlopun maajoukkuekarsinnoissa. Ellin kanssa lähdetään tekemään täysillä tarkkaa ja nopeaa rataa tavoitteena ehdottomasti matka Itävaltaan! ;) Mulla on ollut nyt hyvä tuntuma siihen koko kesän. Kunhan vaan saan oman pääni pidettyä kasassa ja kaikki taivaankappaleet olisivat oikeassa asennossa.. :D Yritamma parhaamme.
Ada on ekaa kertaa karsinnoissa mukana. Viikonlopulle ykköstavoite hänen kanssaan on päästä mukaan kisaan sunnuntaille. Luottoa mulla ei vielä tuohon naperoon ole. Meidän yhteistyö "oikeissa kisoissa" on vielä niin hataraa.. Kuinka koira kestää kovempaa paineistusta, kuinka jaksaa pitkän ja rankan viikonlopun, hotelliyöpymisen jajajaja... Adan kanssa yritän nyt ekana vuonna kerätä sitä arvokasta kokemusta, josta voi ottaa opikseen sitten seuraavia vuosia ajatellen. Kun vain pääsisin sen kanssa siihen hurmokseen, jonka parhaimmillaan voimme saavuttaa. Se olisi ihanaa! ;)
Jännittävintä näissä karsinnoissa on se, että minulla on nyt ensimmäistä kertaa kaksi koiraa mukana. Tähän asti meillä on Ellin kanssa ollut näissä kisoissa hyvin saman tyyliset rutiinit, mutta nyt niitä joutuu pakostakin vähän muokkaamaan. Nooh, onhan meillä jonkin verran jo ehtinyt keräytyä kokemusta tänä vuonna. SM:t ja Agirotu antoi viitettä siitä, miten minun pitää noiden kahden kanssa toimia.
Pitäkäähän peukkuja meille. Minä lähden nyt katsomaan vanhoja videoita mukavista kisoista ja virittäydyn henkisesti siihen ihanaan karsintatunnelmaan! :)
Kaikille muille mukana oleville tutuille myös tsemppiä! Toivotaan, että kaikki voitaisiin olla viikonlopun jälkeen iloisia. Kuka mitäkin tavoitteita täytettyään ;)

maanantai 6. heinäkuuta 2009
AgiRotu 2009
Olipas huisi viikonloppu..
Perjantaina töiden jälkeen suoraan ajelemaan kohti Nastolaa... Pitsakin piti syödä kylmänä matkalla :D Oltiin perillä joskus kasin jälkeen ja ehdin just ilmottaa koirat lauantaille. Nukuttiin Hietaloiden vaunussa.. Vähän huonosti, kun immeiset seurusteli piiiitkälle yöhön vaunualueella :) Mutta sehän on yksi tärkeimmistä asioista aina agirodussa. Näkee tuttuja YMPÄRI suomen, joten tuo sallittakoon ;)
Lauantaina heti aamusta kilpailemaan. Ei ole helppoa omistaa koirat kahdesta eri säkä ryhmästä. Nytkin tutustuin eka Ellin rataan ja sit tutustuin Adan rataan ja kilpailinkin välissä Adan kanssa. Ellin kanssa kisattiin ihan viimeisten joukossa mineissä. Adalla oli näpäkkä nolla rata. Kontaktit oli selkeesti otetut ja vauhti jo ihan eri kuin SM:ssä. Yksi pieni kauneusvirhe pituudelle irtoamisessa, mutta kuitenkin nolla joka riitti lopulta 4 sijaan. HIeno pikkupentu ;D Koiria luokassa oli n.130.
Ellillä tosi hyvä rata muuten, mutta kakkos rima tuli alas :(
Aamun rata oli samalla Finish-Open karsinta rata, jolta pääsi 25 3lk:n koirakkoa finaaliin. Ada siis ilman muuta oli finaalissa:) Ellin finaalipaikkaan en uskonut ja niinpä olin vielä 10 min. ennen finaalin rataantutustumista nukkumassa. Onneksi Elisa muisti ajan ja menin mielenkiinnosta kattoo minien tulokset. Elli oli 25., ja pääsi siis viimeisenä koirana finaaliin! Kiireellä vessaan, kamoja vaihtamaan ja koiraa lämmittämään... No, tällä kertaa voi huokaista ettei nukkunut onnensa ohi tämä pari :) Huikea hieno rata ja pitkään sijalla 1. Leila ja Päivi tiputti meidät lopulta toiseksi. Mutta ennen kaikkea ELLILLE myös AVO-SM-HOPEAA!! :D
Adan kanssa meillä oli myös erittäin hyvä tatsi ja vauhti ihan loppusuoralle asti (medien finaalissa). Mutta sit ei kestänyt enää prässäystä ja puomin alastulo kontakti unohtui... Ja siitä sit ryntäsi suoraan vika päähän putkea.. Hyl. Mutta hienoa oli kisata Adankin kanssa vähän paineenalaisemmin. Nyt se oli taas oma hulttio- itsensä ja kävi sopivilla kierroksilla. Tuohon kun vielä lisätään se pieni maltti niin hyvä tulee :) Elisa ja Iitu malttoivat loppuun saakka ja heille Avoin-SM- neljäs sija :D Onnea!
Illalla kisailtiin vielä myöhäiset kisat. Ellille liibalaaba nolla, sijoitus oli 11. Adan kanssa tehtailtiin myös nolla ja sijoitus oli medien 6. SAmalla ADALLE eka TUPLANOLLA ensivuoden SM-KISOIHIN ;) Hauskan tästä iltakisasta teki se, että kun olin Ellin kanssa tullut radalta, meillä oli Adan kanssa noin 6 koirakkoa aikaa ehtiä medien radalle... Huh, kyllä vähän juoksutti!
Illalla uni tuli pyytämättä ja sain nukuttua kunnon yöunet. Sunnuntaina oli vuorossa sitten enää se "hupinumero", eli joukkuekilpailu. Saatiin nukkua pitkään, sillä meidän joukkue oli vuorossa vasta medien viimeisenä joukkueena, iltapäivällä klo.13 jälkeen.. Siinä oli aamupäivä aikaa katsella kisoja, shoppailla ja fiilistellä. Oltiin siis ilmoitettu Elisan kanssa joukkueeksi meidän omista sessuista koostuva tiimi: PIMP MY SHELTIES (Essin ulkomuodolla osuutta asiaan juu..). Medeille oli rakennettu haastava rata. KOvin montaa ehjää suoritusta ei tullut nähtyä sinä aikana kun kisoja seurasi.. Koirakot kaatuivat usein samoihin kohtiin ja samoihin virheisiin. Niistä oppineena teimme Elisan kanssa suunnitelman ihan erilaisille ratkaisuille. Eniten minua kuitenkin jännitti se, että Elli on mini ja joutuu nyt hyppimään medi hyppyjä. RAdalla oli kaiken lisäksi okseri, joka oli nostettu 45 cm:iin... Iik, pelkäsin koirani puolesta, että satuttaa jos ei ponnista oikein. Lämppäriesteillä ei kuitenkaan ollut ongelmia, joten vähän huojentunein mielin lopulta radalle.
Juostiin järjestyksessä minä ja Elli, Elisa ja Essi, minä ja Ada sekä Elisa ja Iitu. Elli ja Essi puottivat molemmat riman nro.2. Muuten tehtiin kaikki sujuvat ja nopeat nollaradat!! HUiiisia! Maalissa kaikki jo kertoivat meidän olevan melko varmoja voittajia ( ei ainakaan kukaan meidän jälkeen tulisi muuttamaan sijoitustaan). Ja niinhän siinä kävi. Pimp My Shelties kirmasi voittoon reilun kymmenen sekunnin turvin seuraavaan joukkueeseen. Erityisen hienoa tästä teki se, että oltiin Elisan kanssa kahdestaan joukkueessa ja kerrankin saatiin menestyä yhdessä :D
Erityis kiitos kuuluu meidän mahtavalle avustaja joukolle; Tuija, Sanna, Harri ja Soili. Ilman heitä olisi ollut sula mahdottomuus onnistua vaihtamaan koiraa noin nopeassa tahdissa. He ottivat koiria maalissa vastaan ja tyrkkäsivät käteen seuraavaa.. Olihan se aika sähellystä, mutta hienosti toimi kuitenkin:)
Nyt nokka kohti kahden viikon päässä siintäviä Karsintoja...

maanantai 29. kesäkuuta 2009
Hellettä..
Kesä ja kärpäset.. Ja lämmintä! On kyllä ollut hienoja ilmoja juhannuksesta lähtien. Ei ole paljoa kiinnostanut koneella istua, päåivityksetkin laahaa..
Ensi viikonloppuna sitten Agirotuun. Mennään paikanpäälle perjantaina ja kisaurakka aloitellaan lauantaina anivarhain - varmasti.. :D MOlemmat kisaa lauantain virallisissa kisoissa (toinen on avoin SM karsintarata). Sunnuntaina on sitten rento päivä. Me ollaan molempien kanssa joukkueessa nimeltä PIMP MY SHELTIES ( Essi on jotenkin ehkä vaikuttanut nimivalintaan) :). Kyseessä kilp. medi joukkue. Elli joutuu tällä kertaa venymään medihyppyihin. Yleensä ovat nekin kyllä olleet max. sen 40 cm, et kyllä tuo yli varmasti liitää ;) Tulee olemaan mielenkiintoista, ma juoksen kahdella ja Elisa kahdella koiralla :) Tarvitaan paikanpäällä PIKKASEN apua kavereilta, on meinaan muuten mahdotonta saada itsensä radalle oikean koiran kanssa oikeaan aikaan... Lentävä lähtö ja silleen.. :D
Huomenna käydään vetämässä vikat treenit. Kerran viikossa ollaan nyt harkattu, ja koska on ollut kuumaa niin treenit ovat olleet melko lyhyitä ja napakoita ilman turhaa hinkkausta. Adan valeraskaus on vielä vienyt neidin huomiota, mutta Ellin kanssa kaikki tuntuu olevan kunnossa tulevia kisoja ajatellen... Karsintoja odotellaan jo innolla.. ;)

maanantai 15. kesäkuuta 2009
AGILITY SM-2009, TORNIO
Tattadadaaaa!...
Torniosta kotiin tuomisina: ELLIN SM-HOPEA !! :D
Olipahan hienoakin hienompi SM-viikonloppu Torniossa. Matka oli pitkä, mutta kannatti lähteä (eihän sitä oikeasti edes kahta kertaa miettinyt ;). Nyt se vihdoin toteutui. Kauan kaivattu ja tavoiteltu SM-mitali on nyt roikkunut minunkin kaulassani ja ollaan saatu Ellin kanssa seisoa yhdessä SM-mitalikoirakoiden kanssa palkintokorokkeella <3
Huikea tunne! Minun rakas, ihana, temperamenttinen, elämäni koira!
Lähdettiin matkaan kohti Torniota perjantaina heti aamusta. Matka sujui hyvin, jopa Ada matkusti koko matkan rauhallisesti ilman pahoinvointia. Hieno pentu!
Torniossa käytiin viemässä tavarat vuokramökille ja suunnattiin iltakisoihin.
Kilpailupaikka oli hieno ja alustakin tuli pikkuhiljaa tutuksi viikonlopun aikana. Perjantai-illan kisat meni molemmilla koirilla hyvin. Ellille ihan kohtuu hyvä nollarata. Alusta oli selvästi oudon tuntuinen, sillä se viimeinen raivo jäi puuttumaan. Sija kuitenkin 4. Adakin teki nollan, paria valumista ja pientä kiljaisun kera pelastettua tilannetta lukuun ottamatta oikein hyvä rata. Kontaktit hyvät. Adalle sija 5.
Sunnuntaina oli vuorossa joukkue kisa. Meillä oli minijoukkueena (HUPU) 1. Sanna ja Peto, 2. Kati ja Taika, 3. Sanna ja Neleh ja 4. minä ja Elli. Sanna otti heti Pedon kanssa kepeiltä vitosen ja myöhemmin valitettavan hylyn. Kuitenkin hyvä ja sujuva rata muuten. Valitettavasti myös Kati ja Taika hyllyttivät puomin kontaktivirheen jälkeen. Päästiin sitten Sannan kanssa tekemään hyvät pohjatreenit ennen sunnuntain yksilöitä. Molemmille rennot ja napakat nollat. Elli alkoi jo tuntua omalta itseltään alustalla ja aikakin oli vertailukelpoinen, kympin sakissa oltiin. Joukkueen tulos siis lopulta HYL.
Medijoukkueessa meillä oli: 1. minä ja Ada, 2. Johanna ja Elmeri, 3. Katri ja Olli sekä 4. Elisa ja Iitu. Meillä oli Adan kanssa pohjalla oikein napakka nolla, mutta sitten ihan lopussa, puomille tultiin suorasta putkesta vinossa kulmassa ja vaikka sain koiran melko suoraan puomille, ei töppöset pitäneet vaan Ada putosi ylösmenolla alas. Korjasin, mutta pakka oli jo sekaisin ja seuraavan muurin vein vahingossa väärältä puolelta. Johanna ja Elmeri tekivät ihan hyvän nollan (vähän yliaikaa). Katri ja Olli sortuivat kepeillä virheisiin. Elisa ja Iitu tekivät muuten näpsäkän nollaradan, mutta keppien aloitus hupsahti väärälle puolelle. Heillä kuitenkin ihan hyvä aika. Sijoistus oli lopulta jossain 10. jälkeen.
Erityisesti jäi mieleen Tornion Kennelkerho mineissä. He uusivat hienosti vanhan mestaruutensa. Paljon Onnea heille!
Lauantai koitti sitten harmaana, mutta aamusta ei kuitenkaan satanut. Koko viikonlopun kauhukuvat keinonurmen kastumisesta kuitenkin alkoivat siintää mielessä. LÄhdettiin Ellin kanssa n.30. koirakkona ja meidän ollessa karsinassa odottamassa vuoroa se sade sitten alkoi pikkuhiljaa... Radallelähtiessä oli hyvä fiilis. Olin varma siitä, mitä menen tekemään ja se tuotti tulosta. Hyvä lataus ja komia nolla. Se riitti lopulta hyppyradan voittoon! Meillä siis piikkipaikka finaaliin. Erot kärjessä tosin hyvin pienet, joten tuo voisi muuttua äkkiä.. Sade kesti oikeastaan koko miniluokan loppuu asti. Ikävää, kun kaikilla ei ollut samanlainen mahdollisuus hyvään tulokseen liukkaan alustan takia. Monet koirat menivät vaarallisen näköisesti nurin. Mm. Carolina ja Kerttu menettivät finaalipaikan varmasti liukkauden vuoksi. :( Kyllä SM - tasoisten kisojen tulisi olla sisätiloissa...
Medeille laitettiin kurvipaikkoihin hiekkaa pidikkeeksi ja tämä helpotti varmasti paljon. Sadekin onneksi lakkasi eikä sitä enää loppu päivänä juuri näkynyt. Ada lähti 40. kieppeillä radalle. Adalla on varmasti valeraskautta juoksujen jälkeen, se on ollut normaalia löysempi ja rauhallisempi. Yritin tsempata sen kuntoon radalle ja onnistuin. Normaali Ada alkoi löytyä vihdoin. Hyvä ja nopea rata, mutta persjättö jäi vajaaksi suoran putken jälkeen ennen okseria ja siitä kielto. Olin kuitenkin tyytyväinen. Odotin, että ei päästä enää finaaliin ja se olisi ollut ok. Sija kuitenkin 47.
Elisa ja Iitu ottivat harmittavan kiellon eivätkä mahtuneet 50 parhaan joukkoon (sija 51!:( ). Essi kuitenkin loisti ja heille nollalla 9. sija. Jes, hyvä paikka finaalissa.
Mineille rakennettiin mukava rata, jossa sai mennä kovaa, mutta koiraa piti koko ajan hallita hyvin. Finaalissa nähtiin monia HUPUn pareja. Heistä parhaat sijoitukset tekivät Kati ja Taika (9.) Hienoa! Huippua, että niin moni koirakko nähtiin finaalissa asti!
Lähdettiin Ellin kanssa siis hyppyradan jälkeen kärjestä. Eroa Janneen ja Toffeen oli kuitenkin hyvin vähän. Vaan noin kymmenys. Tiesin, että nyt olisi mentävä pirun kovaa ja onnistua nappiin. Sain hyvän latauksen. Todella hyvän. Siitä yleisöstä vaan saa niiiin paljon energiaa. Ja vielä se, että yksi unelma oli nyt siinä ihan tarjottimella. Rata meni todella hyvin. Oli oikeesti yksi parhaita agilityratoja meiltä ikuna. Kontaktit oli niin nopeet, mitä me voidaan ehkä tehdä tällä hetkellä. AInoa pikku lipsahdus oli puomin jälkeen ennen keinua. Siinä Elli meinasi lukita viereisen hypyn, mutta onneksi sain sen pään käännettyä nopeasti. Keinulla jäi pikkasen liian ylös, mutta muuten rata oli ihan nappi. Maaliin tullessa olo oli epätodellinen.. Ei tiennyt riittikö aika voittoon vai ei. Ihmiset huutaa ja taputtaa.. Kuuluttajat kerran huusi jo, että Anna ja Elli voitti. Ihmiset ryntäsi halaamaan ja minä yritän siinä samalla palkita ja halata Elliä. Tilanne oli ihanan kaaoottinen :D Kiitos kaikille ihanille ihmisille! Pian selvisi lopullinen järjestys: 1. Toffe, 2. Elli ja 3. Kay. Kulta vaihtui hopeaan, mutta ei haittaa!! Tämä oli jo sellainen saavutus, että huhhuh! :) Kunniakierros ja valokuvia.. Mahtavaa!
Tästä oli kuitenkin palauduttava nopeasti sillä medien rataantutustumiset oli aluillaan ja Adan kanssa olisi vielä puristettava. Toivoin vain Adalle hyvää rataa ja kunnollisia kontakteja. Nyt neiti jo kävi sopivan kuumana. Puri pohkeesta ja haukkui: oli oma itsensä. Sain alun menemään hyvin kepeille asti. Siitä pituuden jälkeen liian löysä hypylle ohjaus --> kiersi takaa vaikka piti mennä suoraan. Tämän jälkeen pakka hajosi ja tapahtui kaikkea hassua. Sinkosi vielä putkeen ja sellasta. Puomi oli loppusuoralla ja vaikka yleisö huusi ja taputti pikkuneiti osoitti omaavansa hermojen hallintaa ja napautti nätin puomin kontaktin. Hienoa! Nyt näin, että Adalla kestää pää varmasti tulevaisuuden tiukkojakin paikkoja, se on vaan minusta itsestäni kiinni. Hyvä kokemus tulevaisuutta ajatellen! :)
Elisa ja Essi lähtivät hyvältä paikalta, mutta valitettavasti A:n alastulo ei taas kisatilanteessa toiminut. :( Valitettavasti Hyl. Essi oli kyllä vinkeen näköinen kesätukassaan ja sai kyllä varmasti kaikkien sympatiat puolelleen - kuuluttajat mukaan lukien :D
Mahtava viikonloppu ja paljon hienoja elämyksiä agilityn parissa. Ensi vuonna sitten Vantaalle :)
Tässä vielä luokkien sijoitukset:
minit: 1. Toffe, 2. Elli, 3. Kay, 4. Shokki ja 5. Nekku (huomatkaa, että sijat 2.-5. ovat shelttien hallussa). Aivan erityis onnittelut Karoliinalle ja Shokille, he tekivät upean nousun sijalta 14. sijalle 4.!!! Wau! ;)
medit: 1. Frodo, 2. Koko, 3. Saima, 4. Taavi ja 5. Sumu
maksit: 1. Vimma, 2. Hitti, 3. Mari, 4. Hello Kitty ja 5. Raija
Palataan.. Lataan tänne kuvia ja videota, kunhan kerkiän.. :) Finaaliradat on tosin jo nähtävissä kisojen omilla sivuilla.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Kenraaliharkat
Enää kaksi yötä, niin auton nokka suuntaa kohti Torniota ja agilityn SM-viikonloppua.
Minulla on tarkoituksena aloittaa kisat molempien kanssa jo perjantai-iltana - molemmat pääsee agiradalle yhden startin verran. Näin näen millaisella mielellä koirat ja oma nuppi on tulevaan viikonloppuun, mitä pitää ottaa huomioon tms..
Lauantaina kisaillaan joukkue mestaruudesta. Elli on HUPU:n mini- joukkueessa (ankkuri) ja Ada medi- joukkueessa (lähtee ensimmäisenä). Ja sunnuntaina sitten ne yksilökisat, Yes! :) Mulla on kova luotto moniin tuttuihin koirakoihin, hieno viikonloppu tulossa - se on varma! :)
Eilen oli Huppelit (HUPU:n epävirralliset kisat), joissa käytiin treenaamassa kisan omaisesti. Hyvää oli, että sain palkattua kontaktit kunnolla vaikka tilanne olikin kisamainen. Ellin kanssa tehtiin hyvä nolla-rata, jos niitä palkkauksia ei nyt lasketa ;) Adan kanssa keskittyminen kohdentui kontakteihin ja ne onnistuivatkin hyvin :) Mikään muu ei tuolla radalla sitten tahtonut toimiakaan. Myönnän, vein sitä ihan tyhmästi leikkaillen takaa ja kaikkea muuta meille niin vierasta :) Kontakteja lukuun ottamatta rata oli ihan läppä :D
Uusin radan Adan kanssa ja nyt kontaktien lisäksi sujui muutkin jutut :) Päivä pelastettu taas :) On se kumma, kuinka tarkka tuo junnu on tuosta ohjaamisesta :) Se tekeekin tästä hommasta Adan kanssa niin mielenkiintoista.
Tänään sitten oli vuorossa se varsinainen kenraaliharjoitus. Käytiin kentällä vetämässä lyhyt harjoitus, jossa kontaktit, pimeetä putken suuta, vähän suoraa irtoomista, välistä vetoa, sylkkäri, flippi ja pöytä (!). Adankin sain pöydälle hienosti pysähtymään. Ja kontaktit oli hyvät, molemmilla! Jes!Jes!
Soronoo, Palataan viikonloppuna tai sen jälkeen!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Lomalaisen mietteitä :)
Kääk, mun kesäloman viimeinen viikko starttaa jo huomenna! :/ Äkkiä on aika tässä kulunut.. Tällä viikolla oli kehnot säät, kun helteet vaihtui viikonlopun jälkeen tuuleen, sateeseen ja noin 5 lämpöasteeseen... On tää Suomen kesä aina täynnä ylläreitä :) Mutta loma se on joka tapauksessa, eikä oo pahemmin päässyt latistumaan. Eka viikkohan mulla oli ihan loisto säät.
Keskiviikkona tultiin työkaverin kanssa Helsinki- Tukholma risteilyltä. Ja mukavaa oli :) Tuli syötyä, juotua, juoruttua, shoppailtua ja tanssittua.. Ja karaokeakin laulettua. Hyvä reissu oli, kiitos Aulille!
Nyt on enää viikko SM-kisoihin ja pikkuhiljaa alkaa kisakuume nousta. Ellin kanssa lähdetään täysillä mukaan ja Adan kanssa näin alkajaisiksi hakemaan hyvää kisakokemusta. Neidin ihka ekat arvokisat! Ei olla edes Piir.mestaruuksista tapeltu :) Hyvä se on, kyllä mä sen tiedän. Harmittaa vaan, että talvi ei ollut tarpeeksi pitkä treeniaika kontaktien opettamiseen. Nyt on tarvinnut ottaa takaisin päin ja vähän jarrutella juoksukontakteja. En ole yhtään varma, mitä ollaan saatu aikaan tän loman aikana. Treeneissä toimii - vedän kädellä, pikku törkki takasin päin nenää kohti ja seis, makupala naamariin. --> juoksee täpöllä käden perässä, pysähtyy alas ja saa namin, tulee käskystä. Tästä voin sit edetä kisatilanteessa pelkkään vetoon, pysähdys vaihtuu pikku hiljentämiseen ;) Mielenkiinnolla odotetaan, ja oikealla asenteella kun ollaan liikkeellä niin eiköhän se siitä. Syksyllä alkaa kontaktitreeni uudelleen - minähän vielä omistan koiran, jolla on hienot kontaktit ;)
Ada ja Elli osallistuu molemmat Yksilö-SM ja onpa heidät molemmat valittu mukaan myös HUPU:n joukkueisiin :) Ellin treenit onkin mennyt oikein hyvin joka kerta.
Agility on kuulunut lomaan aikas laajasti :) Lähinnä Adaa olen treenannut, lisäksi olen koulutellut muita. Reilu viikko sitten käytiin Adan kanssa treenaamassa Mian ja Hippu-sheltin kanssa. Hippu on pieni tehopakkaus, jonka työmotivaatio on kyllä vertaansa vailla. Kunnon taskuraketti!
Tässä Ada ja Hippu treenien jälkeen - malttoivat poseerata :)

Perjantaina oli sitten vuorossa toisten kouluttaminen. Elisa ja minä vedetään ainakin kesän ajan kerran kuussa valmennusrinkiä, jossa on kaksi ryhmää. Toiset möllejä/kisavalmiita, toiset kolmosluokan kilpailijoita. Mulla oli tällä kertaa kisavalmiit ja voi, kuinka kivat ja onnistuneet treenit saatiin aikaiseksi. Ohjattavatkin saivat käsitykseni mukaan ahaa! -elämyksiä ja tuntuivat olleen tyytyväisiä. Hienoa! Mukavaa oli päästä taas hieromaan aivonystyröitä ja pohtimaan ratkaisuja ongelmiin. Ja ne onnistumiset, ne kantaa pitkälle!
Eilen meillä oli agilitynäytös YSTI-nimisellä kansantaide ja -musiikkifestivaalilla Lapinlahden Alapitkällä. Meitä oli 7 koirakkoa ja saatiin taas tehtyä agilityä kansalle vähän tunnetummaksi. :) Kivaa oli ja mekin saatiin ottaa näytös ihan treenin kannálta. Oli mm. keinulle palkkaamista ja sen sellaista. Adankin sain napautettua kerran takaisin keinulle kun meinasi heittää lentokeinuna yli ;)
Nyt oon mummon luona Puumalassa ja viihdyttämässä velipoikaa, joka on täällä nyt kesätöissä. Samaisessa kahvilassa, jossa itsekin työskentelin pari vuotta sitten. Tiistaiksi ajan takaisin Kuopioon, jossa käydään epäviralliset kilpailut. Sinne on tarkoitus rakentaa mahdollisimman kisanomaiset puitteet ja päästä sitten treenaamaan ja palkkaamaan kontaktit vielä ennen viikonloppua. :) Perjantaina aamusta sitten nokka kohti Tornioo ja illaksi vielä kisaamaan. Lauantaina sitten kisaillaan joukkuekisat ja sunnuntaina on enää vaan oma lehmä ojassa...
Että näin. Nähdään osan kanssa ainakin sitten Torniossa! :) Jibii!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)