torstai 22. heinäkuuta 2010

Karsinnoista lomalle

Ja kiva lomaviikko on ollutkin :) Raiku on osoittautunut todella kivaksi nuoreksi mieheksi. Kävelee hienosti hihnassa, nukkuu yöt hyvin, ei aloita sirkusta vaikka jää hetkeksi yksin, osaa pyytää ulos, matkustaa autossa kuin vanha tekijä, ei pelkää oikein mitään, on ahne, repii leluaja. Elli on tehnyt paikan selväksi, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Adalla on ollut hankalampaa. Tänään rähähti ekan kerran kun Raiku roikkui surutta hännässä ja karvoissa. Hyvä! Olen yrittänyt olla menemättä väliin, jotta Adakin alkaa pitää vähän itse puoliaan :)

Ja sitten karsintoihin. Ada lunasti ehdottoman varmasti ja hienosti paikkansa mun tämän hetken ykkösharrastuskoirana <3 Viisi rataa, joista kolme nollaa ja kaksi vitosta. Muutama rata ihan meidän parhaita.

Karsinoihin lähdettiin hakemaan kokemusta tavoitteena päästä ainakin kisaamaan vielä sunnuntaille. No, tämä tavoite toteutui ylivoimaisesti. Sunnuntaille lähdettiin yhteispisteissä sijalta 2. :) 1. agirata oli ihan perusagilityä. Hyvältä tuntui koira ja oma kroppa. Kontaktit meni mallikkaasti. Aa:lla joutui vetämään hieman sivuun, joten siinä olisi saanut olla koira itsenäisempi ja painaa paremmin alas. Ei kuitenkaan virhettä, vaikka alastulo vähän kehno olikin. Noita pitää treenata. Hyppäri oli sunnuntaina aikas kinkkinen. Alussa piti päästä liikkumaan itse kovaa ja varmasti, muuten tuli ongelmia nopeasti. Kepeille vietiin jyrkässä avokulmassa ja samalla piti leikata. Tämän vein varmistellen pienen lenkin kautta. Mutta vielä en kisatilanteessa olisi enempään uskaltanut luottaa.

Sunnuntaille lähdettiin hyvissä fiiliksissä. Eka agirata meni aivan sairaan hyvin! Se oli toinen näistä viikonlopun täydellisistä radoista. 5 vp koitui kuitenkin kohtaloksi pituudella, jonne Ada rämähti hypyn jäädessä liian lyhyeksi. Pituus oli ihan täydessä mitassaan ja sinne tultiin melko huonosta vauhdista. Ei mun pikkukirppu ihan jaksanut ponnistaa/ askel ei osunut <3 Mutta rata, kontaktit, kaikki, oli hienot!

Hyppäriltä saatiin yksi kielto. Tämäkin oli hassu virhe. Pujottelusta lähdettiin 90 astetta ja silmäkulmassani näin, et nyht jäi koira johonkin. Samassa Ada olikin ehtinyt kiertää mun selän taakse ja ohi yhden hypyn. Videolta näkyy kuinka jää kiinni hassusti toiseks viimeseen väliin, mut onneksi saa jatkettua kuitenkin loppuun.

Finaaliradalle lähdettiin sitten asenteella nyt kaikki tai ei mitään. Ja hieno rata onnistuttiin tekemään. Puomi alkoi kyllä tuntua siltä, kun aloitti kiipeämisen, et mitäköhän tulee.. Silmät pajatsona päässä, mutta vielä kuitenkii kesti ja otti alas asti ihan hyvin. Viimenen askel, mitä toivoin jäi kuitenkin pois. Voi olla, et oma jännittyneisyys näkyi jo tässä. Mutta hieno oli nähdä, että Adakin kesti prässäystä jo noinkin hyvin :) Vielä treeniä ja ensi vuonna sitten. :) Ainiin, mehän siis päästiin radalle kuusi kertaa!! Oltiin jaetulla 7. sijalla ja jouduttiin uusimaan finaalirata Hannan ja espves Viiman kanssa. Meillä tippui alkuun jo rima ja homma oli siinä. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin lopettanut siihen. Jatkettiin kuitenkin loppuun saakka, joka johti vielä puomin kontaktivirheeseen :( Käskytys oli taas naurettavaa ja löysyys näkyi. Ja taas opimme!! ;) Lopullinen sijoitus siis 8. :)



Karsinnoissa nähtiin ja koettiin taas! Carolle ja Kertulle taas valtavasti onnea MM- areenoille!! Ihan koneita! :) Elisa ja Iitu oli niiiin lähellä onnistua, ja Outi ja Aino. Kati ja Taika hienosti 16. sijalla palattuaan takaisin mammalomalta. Shokilla ja Karolla upeaa menoa, mutta voihan harmi.. :) Ensi vuonna taas SUomen parhaimmat agilitykinkerit :) Nyt hankkimaan lentoliput saksaan!! Vihdoinkin pääsen KATSOMAAN MM-kilpailuja! ;) .. Vaikka ei sillä, kyllä siellä areenalla on aika kiva itsekin kirmata.

Ei mitään, nyt nokka kohti uusia haasteita ja tuulia. B- maajoukkueeseen yritetään.. Katsotaan minne riittää pisteet, mutta olis niin kiva päästä Adankin kanssa hakemaan pikkuhiljaa oppia muualta. Me ei olla oltu kun KERRAN ulkopuolisen koulutuksessa :D :D

4 kommenttia:

Lea, Inka ja Kina kirjoitti...

Siis Adan ja sun meno oli tosi upeeta karsinnoissa. Mahtavaa ohjausta ja meno oli niin hienoa. Katsomossa (sivukorvalla kuulin) kehuttiin tosi paljon sun ohjausta ja ripeyttä. :)

Onnittelut uudesta tulokkaasta, jospa sitä jossain vaiheessa munkin talouteen astuu tuollainen pörriäinen ;)

Maria kirjoitti...

Oi,oi pentupentunen! Onnea tulokkaasta! Mie näinkin Raikun viikon ikäisenä Qurun hakureissulla. Ja se on oikeeta sukupuoltakin! ;) Mutta väri ihmetyttää? mutta niinhän se meilläkin väri vaihtui, vaikka keväällä vannoin - soopeli on miun juttu, ja ennemmin vaikka merlekin kuin trikki! No vannomatta siis paras. ;D

Onnea myös karsintojen tuloksista, tiukkaan seurasin koneella, kun en paikalle asti päässyt..

Toivottavasti nähdään syksyn aikana, pääsis kakarat moikkaamaan.

Miira kirjoitti...

Onnea Anna ihanasta pennusta!! Ja ONNEA valtaisasti hienosta karsintaviikonlopusta Adan kanssa: ihan mieletöntä!!!!

Terkkuja!!

Jaana, Iisa ja Into kirjoitti...

Raiku on ihana=) Intolta terkkuja!

Toivottavasti nähdään taas!!!