sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Uusi halli on kovalla kulutuksella

Ainakin meidän osalta. Ja voin vannoa, et myös aika monen muun :D On niin hyvällä hollilla tuossa meitäkin :) Kyllä meinaa olla, et ei ole vapaapäivää, jolloin ei itseään hallilta löydä..



Raiku 7 kk

Tällä viikolla käytiin tiistaina eka Raikun kanssa kahdelleen. Harjoiteltiin ihan hiljaa kiinni odottelemista (!!) :). Mikä tällä kertaa sujui jo ihan ok. Toko-kentällä oli porukkaa, mut se ei liene riittävän kiihkeää, jotta herraa enempää kiinnostaisi. Treenattiin hypyn takaa kutsua, putkileikkauksia ja käännösten alkeita. Kutsut ok (pysyi jopa paikallaan!!). Yhdellä tietyllä putkella, oikealta lähetettäessä oli leikkauksessa ongelmia. Lähti putkeen, mutta kääntyi takaisin. Tätä hinkattiin aikamme ja saatiin se taas toimimaan, kun lisäsin palkkauksen taas putken päähän. Mikä putkiaivo! :D Nyt lähti jo hyvin hypyille ja tuli salamana kiinni räsyyn tiukasti siivekkeen kiertäen. Hyvä!

Puolessa välissä treeniä ilmestyi toiselle agikentälle koirakko treenaamaan. Hallilla menee kenttien välillä peitetty aita, mutta silti tää nuori mies sai hirveet kilarit toisen mennessä. Keskittyminen loppui, alkoi huuto, ja kerran myös karkasi aidan viereen kiljumaan (vaikkei näe mitään)..... Aaaarhg! Tästä jäähy ja rauhoittumaan kentän laidalle. Kohta mentiin jo paremmalla keskittymisellä sitten. Mun pitää ottaa tavaksi kerran viikossa mennä tekemään jotain kontaktijuttuja / tokoa tonne tokokentälle samaan aikaan, kun toiset treenaa agia. Tällanen ilakoiminen ei oikein käy laatuun vaikka nyt hauskalta tuntuukin (on se aika ihku!). En halua, et aikanaan kisapaikalla ei saada liikkua ilman järjetöntä tempomista.

Ada ja Elli söpistelee.. <3



Myöhemmin tiistaina oli sitten tyttöjen vuoro. Tehtiin yhtä vanhaa Jaakon rataa, jossa paljon pakkovalssi- ja persjättöpaikkoja. Molemmat tytöt oli eripäteviä näissä kiemuroissa. Ihanaa kun alkaa noi persjätöt onnistumaan! Oilin kanssa varsinkii kyllä aina väännetään ajoituksia niissä :D Ada juoksi pöksyt jalassa ja oli ok. Puomilla vaan jotenkin vedoton ja löysä. Laitan vielä tän hormonihässäkän syyksi... JOspa palo tulisi takaisin. Meni kyllä, mutta jotenkin se vika draivi puuttui :/ Ekstra palkkasin muutaman nopeamman ja jätin siihen. Torstaina mulla oli taas vapaa, ja sillon käytiin tekemässä Adan kanssa lyhyttä kontakti (ynnä muu) treeniä. Nyt oli jo parempi, mutta en uskaltanut ottaa useita toistoja, jottei ota nokkiinsa ja ala taas jäkittää..

Elli oli mainio! Se kyllä tekee ihan kaiken mitä pyytää. Ja täpöllä se yrittää :) Nyt tärkeintä sille on saada paljon palkkaa reippaista suorituksia, jotta jaksaa antaa kaikkensa loppuun saakka.

Tänään oltiin vielä Anun ja Pinnan kanssa tekemässä. Anu ja Pinna keskittyi leikkimiseen kentällä, me Raikun kanssa treenattiin hallittua käytöstä ja muutamia kuvioita. Nyt ei ollut mitään ongelmia putkileikkauksissa. Anu oli apuna palkkaamassa räsyyn, kun mentiin eteenlähetyksiä hypyillä. Hyvin se lähti, kun oli pari hyppyä suorassa, tokalla pari hyppyä suotaan ja sit 90 astetta hypylle ja sitten vielä kolme hyppyä vinossa linjassa. Tehtiin jopa niinkin haastavaa, että ensin lähetys hypylle, josta valssilla käännös 180 astetta ja kaksi vinolinjaista hyppyä suoraan. Hyvin män! Kyllä se jo alkaa itse ihan selkeesti hakemaan linjaa seuraavalle. Nyt otettiin ekan kerran myös pussitreeni. Anu piti kangasta ja vahti targettia. Nopeesti älysi ja karkaskin pari kertaa pussiin...... Voitiin laskea kangas jo melko alaskin, valoa vaan näkyi..

Tästä me jatkamme. Adalla alkaa juoksut loppumaan, joten jospa kohta saan kaikki kolme tänne saman katon alle ja palataan normaaliin arkeen. Viikon päästä leireillään taas Oulussa - kivaa!! :) Saa nähdä, onko meidän vika bemari vai sotkeeko Adan leikkaus kevään leirin.

Palaamisiin!

Tää on niin hauska! Joulun -25 asteen pakkasessa Raikun ja Adan korvista toinen tanassa :D Raikulla varsinkaan ei todellakaan ole oikeesti pystyssä...

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Voi tuota Raikun naamaa <3 Poika vaan sulostuu aikuistuessaan! Ja mä kun viä sanoin, etten merleistä tykkää! ;D

AnnA kirjoitti...

Niii-i. Mä oon ihan samaa mieltä tosta sen naamasta :D