sunnuntai 8. tammikuuta 2012

vuosi vaihtui.

Vuosi vaihtui ja toi mukanaan uutta. Uusi koti. Se on suurin juttu. Ollaan viikko asuttu täällä, tavaroita on jo saatu paikoilleen paljon, mutta paljon on myös kesken. Tavarat löytää paikkansa ja koti oman ilmeensä - sitten ajallaan kyllä. :)

Vuosi vaihtui ja ilotulitteet räiskyi. Olin seuraamassa koiria ensimmäiset 3 tuntia kun paukkui. Ellikin oli ihmeen rauhallinen. Se ei edes tärissyt!!! :) Hienoa edistymistä vanhoilla päivillä. Ja kyllä- se kuulee edelleen ;) Raiku kuunteli, mutta ei pelännyt tai hermostunut edes. Ada ei edes kuullut. Edes ulkona :D Saisi atomipommi jysähtää eikä mitään!

Viime torstaina oli ensimmäiset kunnon treenit Adan kanssa noin 4 kuukauteen. Ihanaa olla taas ryhmässä ja treenata tavoitteellisesti ja kunnolla!!!! Pian myös takaisin kisakentille :) Raiku treenailee edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti eikä ole missään ryhmässä. Heelmikuussa se alkaa, Raikun kisaura! Näin alkuun pelkällä hyppyradalla, mutta kyllä me kevään aikana aiotaan jo ihan osatakin ne kontaktit kunnolla ja päästään sitten revittelemään agiradoille :) oottakaahan vain!!

Sitten Ellin kuulumisia. Sillä ei mene ihan niin hyvin. :( Marraskuun puolesta välistä alkoi vatsavaivat. Oli ilmeisesti joku pöpö, koska ensin oli Ada, sitten tuli Raiku ja viimein myös Elli. Ada toipui pian, Raiku noin viikossa, mutta Elli ei ottanut toipuakseen. Tutkittiin ensin Giardia, ei sitä. Vaihdoin vihdoin ruoan EL saatavaan Hill`s i/d ruokaan ja tilanne parani jonkin verran. Laihtuminen pysähtyi ja painoa on tullut takaisinkin. Karvan laatu on huonontunut syksyn mittaan, tai ainakin sitä on lähtenyt normaalia enemmän. PALJON! Vatsa pitää välillä aamuisin vietävää kurinaa, uloste edelleen välillä löysähköä, välillä koira venyttää pyllypystyssä kipuilevaa mahaansa (näitä oireita lähinnä vain välillä aamuisin). Tuolla ruualla kuitenkaan ei ole enää ollut ripulilla. Reilu viikko sitten käytiin uudelleen eläinlääkärillä, kuunneltiin, tutkittiin, otettiin verikokeita. Haimaa veikkasin, ja oikeassa olin. Krooninen haimatulehdus ja siitä johtuvaa vajaatoimintaa, joka tuskin koskaan enää muuksi muuttuu. Tästähän ei oikeastaan enää koskaan parannuta, oireita voidaan helpottaa ja oikealla ruokavaliolla tilanne pitää melko normaalinakin. Elli jatkaa tätä hyvin sulavan, vähärasvaisen ruuan syöntiä ja lisäksi kokeillaan antaa haimaenstyymejä ruoansulatuksen avuksi. Ensi kuussa vissiin uudelleen lääkäriin ja katsellaan kuinka menee. Samalla mummolle rokotukset! :)

Hetkittäisiä huonompia aikoja lukuunottamatta Elli on hirvittävän iloinen ja pirteä suurimmaksi osaksi aikaa. Mummo porskuttaa ja haluan uskoa, että tämä ei ole vielä lähtölaskentaa vaan saamme nauttia Ellin topakasta elämänasenteesta vielä mahdollisimman kauan. Jos jollakulla on tietoa samantyyppisetä kroonistuneesta vaivasta, kuulisin mielelläni. :)

Mukavaa alkanutta vuotta 2012!!!

2 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Mä laitan sulle Anna vaikka meiliä!

Shokillahan siis jonkun sortin krooninen haimatulehdus, mutta ei vajaatoimintaa!

Paljon rapsuja tytöille ja Raikulle! Toivottavasti nähdään jossain pian!

AnnA kirjoitti...

Kiitos Karo! Shokki mulla ekana mieleen tuli, mut en vielä ehtinyt ottaa suhun yhteyttä. (anna.strom@hotmail.fi). Siinä toi mun sähköposti. Jutellaan lisää sitä kautta. Rapsut teidän pojille kans! :)