maanantai 12. tammikuuta 2015

Reippa kolmen viikon agilitytauko on ohitse ja treenit jatkuu. Nyt vielä varaillaan pikapuoliin aika fyssarille niin kevät saa aktiivisempine treeneineen/ kisoineen tulla. Kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että säilytään kaikki terveinä. :)

Muutama linkki sunnuntain ratatreeneihin.

 
 
 
Näkyyhän näissä ihan selkeesti tekemättömyys. Mutta jo vain oli kivaa silti vaikka paketti ei tod pysynyt kasassa. :D
 
 
Tästä lähdetään silti kevättä rakentelemaan. Adalle alle vaan treenejä niin, että pysyy kunto kohdillaan ja taidot sen verran, että vielä kesäkuussa luultavimmin viimeisiin SM-kisoihinsa pääsisi. Raikun kanssa sitten hiotaan muuvvseja kuntoon ja yritetään saada päät toimimaan niin treeneissä kuin kisoissakin, kotona ja muualla. 

Ei kommentteja: