perjantai 7. joulukuuta 2007

Adan treenit ja Ellin kisat

Ada pääsi lopulta mukaan treeneihin. Olipa neito taas kovin intopinkeenä, ei meinannut nahoissaan pysyä :) Oli joku Sepposen treeni, ei mikään älytön, mutta kuitenkii sen verta puremista meille, että otettiin Adan kanssa rata kahdessa osassa. Kontaktit olivat joka kerralla ihan loistavat. Uskalsin jo pikkuhiljaa jättää yksin keinua suorittamaan, kun kiire seuraavaan paikkaan.

Meillä on vielä tekemistä, että saadaan kohdilleen tuota ajoitusta. Mulle on hirveen vaikeeta ohjata Adaa riittävän rohkeasti ja samalla "raivolla" kuin esim Elliä, vaikka kyllä se sen kestäisikin. JOs Adalle on liian tiukka käännöksissä --> ei hyppää. Jos liian löysä --> hyppää liiankin tehokkaasti. AAARRGH, kyllä tää on vaikeeta. Mutta oli kiva taas huomata kuinka iloinen tyttö on päästessään agiliitämään :D Seuraavat kisat sitten Helmikuussa Varkaudessa... Jos vaikka kolmosia kohti...

Itsenäisyyspäivänä kisat Joensuussa. Vettä satoi ja oli hyllä masentava ilma :( Kolme starttia kuitenkin lähdettiin tekemään. Elli kävi taas kauhean kuumana hallissa enkä tahtonu saada kontaktia ollenkaan. Kyllä kuitenkin pysyi lähdössä..

Noh, eka rata kaatui kakkos esteelle. Olin ottamassa kakkosen takana vastaan ja kun lähti tulemaan ja aloin kääntää katsoin, että nyt kyllä ottaa ja kääntyy tiukasti. Seuraava kuva kun Elli kyntää rähmällään melkein kuperkeikkaa riman kanssa kolisten. Vähän aikaa siinä ihmeteltiin, että jatketaanko. Mutta pikkanen on niin urhea, että kyllä se sieltä lähti jatkamaan vaikka naama oli ihan maneesin paskassa ja silmät ja suu täynnä... Oltiin molemmat kuitenkii niin sekaisin tapahtuneesta, että meni kepeillä avokulmassa kakkosväliin ja kohta juoksi mun perässä esteen ohi. "Tosi" Ellimäistä :( Hylly siis tuli, mutta ylpeä olen pikkaraisesta, kun niin rohkeasti vaan jatkaa <3 Tälle radalle en saanut ollenkaan hyvää fiilistä alunalkaenkaan, mikä kyllä näkyi..
Elisa ja Iitu nappasivat kakkossijan tältä radalta hienosti heti Fico!:n jälkeen. Pitkäkoipi kyllä tykittää vielä tulevaisuudessa, ja kovaa..

Toinen rata oli mulle ittelleni kivempi. Sain siihen ihan hyvän fiiliksen mihin olin tyytyväinen. Oli kyllä toisaalta tosi ärsyttävä luukutus rata.. Parit mutkat meni pitkäksi ja lisäksi tein yhden erilaisen ratkaisun kuin muut. Avokulmaan sain kepeille, mistä olin iloinen. Tää on meille pahapaikka, mutta ehkä harjoittelu alkaa joskus näkyä..
Pari muuta nopeaa sähläsi jotain, joten meille voitto.

Viimeinen rata sitten tuntui taas radalle lähtiessä hyvältä ja mulla olikin varma olo siitä. Jennyt toimi kuitenkin nyt liiankin hyvin ja sain sen vedettyä liian tiukasti välistä --> HyL. Jatkettiin vielä ihan mallikkaasti ja iloinen olin kun sylkkäri onnistui myöhemmin mielestäni Hyvin :) Suorasta putkesta luukutettiin sitten suoraan sarjalle (esteväli 2m). En tehnyt riittävää merkkiä ennen sarjaa ja Elli ei ehtinyt hidastaa --> Pitkä hyppy ihan kakkosen eteen ja pakon edessä keskimmäisen ALI! Siihen se pakka viimeistään hajosi ja lopussakin tuli pussista suoraan jaloille, kun unohdin juosta. Nappasinpa sitten tytön syliin ja kiittelimme toisiamme pusuin. Mamma mokasi, anteeksi siitä :D Liityimme sitten Häpeäkerhoon, joka oli kokoontunut kehän laidalle.

Näistä kisoista jäi vähän paha maku suuhun, ja nyt siirrytäänkin kisatauolle.. Varmaan Maaliskuulle asti. Viimeinen tarvittava nolla karsintoihin saatiin tänään, joten talvella ei ole tarvista kiusata itseään kylmissä maneeseissa.

Ei kommentteja: